|
Vertailuluvut viittaavat viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon, ellei toisin mainita.
Tamro-konsernin osavuosikatsaus helmi–huhtikuulta 2010:
Tulos parani huomattavasti
Ensimmäinen vuosineljännes lyhyesti
Tamro-konsernin helmi–huhtikuun 2010 liikevaihto oli 1 424 miljoonaa euroa, ja se kasvoi 7,4 prosenttia. Merkittävä osa liikevaihdon kasvusta johtuu Ruotsin, Norjan ja Puolan valuuttojen vahvistumisesta. Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna Tamro-konsernin liikevaihto kasvoi 1,8 prosenttia.
Konsernin voitto ennen veroja oli 33,5 miljoonaa euroa, ja se kasvoi 8,1 miljoonaa euroa Tamron Ruotsin apteekkitoiminnan kulujen vaikutuksesta huolimatta. Positiivinen kehitys johtui Pohjoismaissa tehdyistä operatiivisista parannuksista, vahvistuneista valuuttakursseista, alentuneista rahoituskustannuksista ja Venäjältä saaduista osingoista.
|
|
|
|
Tamro-konsernin toimitusjohtaja Juha Koponen:
“Ensimmäisen vuosineljänneksen tulos osoittaa, että olemme pystyneet kehittämään operatiivista toimintaamme vaikeassa taloustilanteessa. Nyt myös valuuttakurssit ovat olleet meille edullisia. Olemme määritelleet roolimme Ruotsissa ja päättäneet edelleen keskittyä kehittämään sekä vahvistamaan lääketukkupalveluitamme markkinoiden ainoana riippumattomana lääketukkuna."
Konsernin avainlukuja
| |
2–4 |
2–4 |
Muutos |
2/2009– |
| |
2010 |
2009 |
% |
1/2010 |
|
| Liikevaihto, milj. EUR |
1 424 |
1 325 |
7,4 |
5 467 |
| Liikevoitto, milj. EUR |
31,3 |
29,7 |
5,4 |
114,9 |
| Voitto ennen veroja, milj. EUR |
33,5 |
25,4 |
31,9 |
109,7 |
| Sijoitetun pääoman tuotto, % |
32,3 |
29,9 |
|
28,8 |
| Henkilöstön määrä, keskimäärin |
5 496 |
5 489 |
0,1 |
5 516 |
|
Koko tilikauden 2010/11 näkymät
Pohjoismaiden lääkemarkkinoiden odotetaan kokonaisuudessaan hieman kasvavan tilikauteen 2009/10 verrattuna. Suomessa markkinakasvu supistuu viitehintajärjestelmän seurauksena edellisvuodesta. Ruotsin markkinoilla apteekkien vapautumisen jälkeinen muutosvaihe jatkuu, ja Tamro keskittyy lääketukkutoimintojensa kehittämiseen. Viron ja Latvian markkinoilla on näkynyt jo tasaantumisen merkkejä. Liettuassa tilanne jatkuu vaikeana.
Tamron tuloksen odotetaan parantuvan selvästi edellisvuodesta Ruotsin apteekkitoiminnan myynnin seurauksena. Myös suotuisa valuuttakurssikehitys vaikuttaa positiivisesti Tamron tulokseen.
Osavuosikatsauksen lukuja ei ole tilintarkastettu.
Tamro Oyj
Hallitus
Lisätiedot:
toimitusjohtaja Juha Koponen, puh. 020 445 4041
talousjohtaja Sakari Ahdekivi, puh. 020 445 4083
viestintä- ja yritysvastuujohtaja Terhi Kivinen,
puh. 040 848 4001 ja s-posti terhi.kivinen@tamro.com
Tämä osavuosikatsaus on julkaistu verkko-osavuosikatsauksena Tamron verkkosivuilla osoitteessa www.tamro.com. Samassa osoitteessa on myös Tamron kuvapankki.
|