Tamro Suomi
Kokonaislääkemyynti Suomessa helmi–lokakuussa
oli 1 371 miljoonaa euroa (PPP) eli 6 % korkeampi
kuin vastaavalla jaksolla vuosi sitten. Odotettua
korkeampi kasvu johtui pääosin itsehoitolääkkeiden
ja sairaalasektorin vahvasta kehityksestä.
Suomen Lääkelaitos on vahvistanut
lääketukkukauppojen hyviä toimintatapoja
koskevan määräyksen. Uusittujen,
entistä tiukempien toimintaohjeiden on
tarkoitus astua voimaan 1. tammikuuta 2008 ja
ne koskevat esimerkiksi varastointi-, pakkaus-
ja logistiikkakäytäntöjä.
Tamro Suomen liikevaihto helmi-heinäkuussa
oli 760 (773) miljoonaa euroa. Keskimääräinen
markkinaosuus oli 54 %, jossa laskua 4 prosenttiyksikköä
edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Lasku johtuu vuoden 2007 alussa tapahtuneista
muutoksista päämiessopimuksissa. Markkinaosuuden
laskusta huolimatta Tamro Suomi toimii tällä
hetkellä kapasiteettinsa äärirajoilla.
Tamro Suomen osuus konsernin liikevaihdosta
oli 18 %, ja helmi–lokakuussa Tamro Suomessa
työskenteli keskimäärin 331 (333)
henkilöä.
|