| Lääkkeiden
tukkumarkkinat maissa, joissa toimimme,
kasvoivat noin 6 % kiinteillä vaihtokursseilla
laskettuna (CER) vuonna 2005. Vuonna 2006
odotamme kasvun hidastuvan noin 5 %:iin
(CER). Pohjoismaissa ennakoimme markkinakasvun
jäävän 4 %:iin tänä vuonna,
pääosin lääkkeiden
hintojen laskun vuoksi.
Baltian maissa markkinoiden kasvu voidaan
todennäköisesti ilmoittaa kaksinumeroisena
lukuna myös vuonna 2006. Ennusteemme
Puolan markkinakasvuksi on noin 6 %. Tamron
lääketukkumyynti kasvaa odotusten
mukaan nopeammin kuin markkinat keskimäärin
vuonna 2006.
Tamro jatkaa kustannustehokkuuteen ja
asiakaslähtöisyyteen perustuvaa
strategiaansa laajentaen samalla toimintaansa
kasvaville markkinoille. Pyrimme vastaamaan
maltilliseen markkinakasvuun ja kireään
kilpailuun jatkuvalla operatiivisten toimintojen
tehostamisella sekä aktiivisella liiketoiminnan
kehittämisellä. Näillä toimilla
uskomme ylläpitävämme liiketoiminnassa
saavutetun kannattavuustason myös
tilikaudella 2006/2007. Liiketoiminnan
tuloksen lisäksi yhtiö ennakoi
kirjaavansa kuluvan tilikauden aikana myyntivoiton
MedLab-divisioonan myynnistä. |