| Vertailuluvut
viittaavat viime vuoden ensimmäiseen
neljännekseen (1.2.–30.4.2005),
ellei toisin ole mainittu.
Tamro-Konsernin Osavuosikatsaus
Helmi-Huhtikuulta 2006
- Tamro-konsernin
liikevaihto helmi-huhtikuussa oli 1 315
(1 172) miljoonaa euroa, kasvua 12 %.
- Konsernin
tulos ennen veroja kasvoi 27 (24) miljoonaan
euroon, kasvua 15 %.
Liikevoittomarginaali kasvoi 2,2 (2,1) %:iin.
- Puolan-liiketoiminnot on yhdistelty
konsernin lukuihin tämän tilivuoden
alusta alkaen.
”Kova hintakilpailu jakelumarginaaleissa
yhdessä hallitusten toimenpiteiden
kanssa pitivät lääkemarkkinoiden
kasvun maltillisena Pohjoismaissa”,
sanoo Tamron konsernijohtaja Jo Langmoen. ”Kuitenkin
myyntimme kasvoi nopeammin kuin markkinat
keskimäärin, mikä johtui
tasaisesta myynnin kasvusta useassa maassa
ja Puolan-toimintojen yhdistämisestä konserniin
tämän tilivuoden alusta.”
Pohjoismaiden lääkemyynti tammi-huhtikuussa
2006 kasvoi 3,1 % kiinteillä valuuttakursseilla
laskettuna (CER) 2 269 miljoonaan euroon
apteekin ostohintoina (PPP). Suhteellisen
vähäinen kasvu johtuu lisääntyneestä rinnakkaislääkkeiden
käytöstä ja hallitusten
tehokkaista toimista lääkekulujen
hillitsemiseksi. Suomessa tuli tämän
vuoden alussa voimaan laki, joka laskee
kaikkien korvattavien lääkkeiden
hintoja 5 %. Norjassa lääkemarkkinoiden
vuotuinen kasvu on supistunut 1–2
%:iin, mikä johtuu pääasiassa
porrastetun rinnakkaislääkkeiden
hintajärjestelmän laajentumisesta
ja uusien lääkesuositusten käyttöönotosta.
Tamron
lääkkeiden tukkumyynti
Pohjoismaissa kasvoi tammi-huhtikuussa
1 218 miljoonaan euroon (PPP), mikä on
5,7 % enemmän kuin vastaavalla jaksolla
edellisvuonna. Tämän seurauksena
Tamron keskimääräinen
markkinaosuus lääkkeiden tukkumyynnistä kasvoi
53,7 %:iin, mikä on 1,3 prosenttiyksikköä suurempi
kuin vuotta aiemmin.
Baltian maissa lääkkeiden tukkumyyntiarvo
oli 173 miljoonaa euroa tammi-maaliskuussa
2006 (PPP), kasvua 19 % (CER) verrattuna
edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon. Vaikka
lääkkeiden kulutus on lisääntynyt
nopeasti Baltian maissa viime vuosina,
jää se silti vielä selkeästi
vähäisemmäksi kuin Pohjoismaissa
ja EU:ssa. Tamron keskimääräinen
markkinaosuus lääkkeiden tukkumyynnistä Baltiassa
oli noin 23 %.
Konsernin tuloskehitys
Konsernin liikevaihto helmi-huhtikuussa
oli 1 315 (1 172) miljoonaa euroa, joten
kasvua oli 12 % edellisen vuoden vastaavaan
jaksoon verrattuna. Myönteinen kehitys
johtuu pääasiassa vahvasta myynnin
kasvusta useassa maassa sekä uudesta
liiketoiminnasta Puolassa.
Konsernin liikevoitto helmi-huhtikuussa
2006 oli 29 (25) miljoonaa euroa, kasvua
16 % edellisvuoden ensimmäiseen neljännekseen
verrattuna. Liikevoittomarginaali parani
2,2 (2,1) %:iin. Kannattavuus koheni lisääntyneen
myynnin ja tehostuneen toiminnan ansiosta.
Konsernin
tulos ennen veroja kasvoi 27 (24) miljoonaan
euroon, mikä on
15 % enemmän kuin vuotta aiemmin.
Voitto varsinaisesta liiketoiminnasta
helmi-huhtikuussa oli 20 (17) miljoonaa
euroa.
Liiketoimintakatsaukset
Ruotsi
Lääkemarkkinoiden elpyminen
Ruotsissa jatkui. Markkinatilastojen mukaan
kokonaislääkemyynti tammi-huhtikuussa
2006 oli 919 miljoonaa euroa (PPP), missä on
kasvua 4,2 % (CER) edellisvuoteen verrattuna.
Tamron liikevaihto kehittyi suotuisasti
uusien jakelusopimuksien ja lisääntyneen
rinnakkaislääkkeiden myynnin
vuoksi. Tamron myynti kasvoi helmi-huhtikuussa
2,7 % ja oli 406 (395) miljoonaa euroa.
Tamron keskimääräinen markkinaosuus
oli vuoden ensimmäisen neljän
kuukauden aikana 53,1 %, kasvua 2,3 prosenttiyksikköä edellisestä vuodesta.
Tamro Ruotsin osuus konsernin liikevaihdosta
oli 31 %, ja yhtiössä työskenteli
keskimäärin 429 (438) henkilöä.
Tanska
Lääkemyynti tukkukauppojen kautta
oli tammi-huhtikuussa l 385 miljoonaa euroa
(PPP), eli kasvua oli lähes 8 % (CER)
verrattuna samaan kauteen edellisvuonna.
Kasvua edisti yksi lisämyyntipäivä,
joten myyntipäiväkohtaiseksi
oikaistu kasvu oli 6,6 %.
Helmi-huhtikuun
aikana Nomecon liikevaihto kasvoi 6 % ja
oli 311 (293) miljoonaa
euroa. Nomecon lääkemyynti
kasvoi katsauskaudella hitaammin kuin
Tanskan markkinat keskimäärin,
mikä johtui markkinoiden kovasta
hintakilpailusta. Nomeco kykeni silti
säilyttämään vahvan
asemansa Tanskan lääketukkumarkkinoilla. Nomecon osuus konsernin liikevaihdosta
oli 24 %, ja yhtiössä työskenteli
keskimäärin 613 (604) henkilöä.
Suomi
Lääkemarkkinoiden kokonaismyynti
oli tammi-huhtikuussa 558 (561) miljoonaa
euroa (PPP), joka on 0,4 % vähemmän
kuin vastaavalla jaksolla edellisvuonna.
Markkinoiden kasvua hidastivat lähinnä tammikuun
alussa voimaan tullut laki, joka alensi
kaikkien korvattavien reseptilääkkeiden
tukkuhintoja 5 %, ja rinnakkaislääkkeisiin
liittyvä kova kilpailu.
Muuttuneet alennuskäytännöt
vähensivät itsehoitolääkkeiden
myyntiä huomattavasti. Apteekkikohtaiset
lääkkeiden tukkuhinta-alennukset
kiellettiin 1. helmikuuta alkaen tänä vuonna,
mikä siirsi kysyntää edellisvuoden
neljänteen neljännekseen.
Tamro Suomen liikevaihto helmi-huhtikuussa
oli 246 (241) miljoonaa euroa eli 2 % enemmän
kuin vastaavalla kaudella vuotta aiemmin.
Tamron keskimääräinen markkinaosuus
tammi-huhtikuussa oli 58,2 %, joten kasvua
oli 2,5 prosenttiyksikköä edellisvuoteen
verrattuna. Markkinaosuuden kasvu johtui
jakelusopimuksesta Sanofi-Aventiksen kanssa.
Tamro Suomen osuus konsernin liikevaihdosta
oli 19 %. Helmi-huhtikuussa Tamro Suomen
palveluksessa oli keskimäärin
322 (321) henkilöä.
Norja
Tammi-huhtikuussa Norjassa lääkkeiden
tukkumyynti apteekkien ja sairaaloiden
kautta oli 407 miljoonaa euroa (PPP), kasvua
1,2 % (CER). Kuten muissakin Pohjoismaissa,
myynti sairaaloille muodosti suurimman
osuuden myynnin kasvusta.
Markkinoiden kasvua hidastivat ensisijaisesti
porrastettu rinnakkaislääkkeiden
hintajärjestelmä, jonka käyttö laajeni,
ja koventunut hintakilpailu. Nyt porrastetussa
hintajärjestelmässä on mukana
31 vaikuttavaa ainetta. Lisäksi vaatimuksia
uusien, korvattavien lääkkeiden
hyväksymisestä on tiukennettu
ja uusia lääkesuosituksia on
otettu käyttöön, mikä on
hidastanut myynnin kasvua.
Helmi-huhtikuussa
Apokjeden-ryhmän
liikevaihto vähittäis- ja tukkumyynnissä oli
169 (157) miljoonaa euroa, kasvua 8 %.
Apokjedenin markkinaosuus vähittäismyynnissä (ilman
sairaaloita ja sairaala-apteekkeja) pysyi
38 %:ssa. Apokjedenin osuus konsernin
liikevaihdosta oli 13 %.
Apokjeden-ryhmän palveluksessa oli
keskimäärin 1 783 (1 589) henkilöä,
joista pääosa työskenteli
apteekeissa.
Viro
Kokonaislääkemarkkinoiden kasvu
Virossa jatkui maltillisena tammi-huhtikuussa
tänä vuonna, mikä johtui
osittain uudesta viitehintajärjestelmästä.
Kokonaislääkemyynti kasvoi 6
% ja oli 31 miljoonaa euroa (PPP). Tamron
arvioitu markkinaosuus putosi 28 %:iin
tammi-maaliskuussa 2006, mikä johtui
haasteista uuden toiminnanohjausjärjestelmän
käyttöönotossa ja kovasta
hintakilpailusta vähittäiskaupassa.
Tamron
liikevaihto Virossa helmi-huhtikuussa oli
edellisvuoden tapaan 14 (1 4) miljoonaa
euroa. Tamro Viron liikevaihto edustaa
1 %:a konsernin liikevaihdosta, ja yhtiössä työskenteli
keskimäärin 257 (213) henkilöä.
Henkilöstön lisäys johtuu
viime vuonna ostetuista apteekeista.
Latvia
Latvian kokonaislääkemarkkinoiden
myynti oli 46 miljoonaa euroa (PPP) ensimmäisellä neljänneksellä,
kasvua 10 % paikallisena valuuttana edellisvuoteen
verrattuna. Kasvu selittyy uusien ja entistä kalliimpien
lääkkeiden käyttöönotolla
sekä valtion hintatuen suurenemisella.
Tamron tukkumyynti kasvoi nopeammin kuin
markkinat keskimäärin, ja yhtiön
markkinaosuus laajeni hieman yli 28 %:iin.
Tamro Latvian liikevaihto helmi-huhtikuussa
oli 25 (22) miljoonaa euroa, kasvua 13
%. Tamro Latvian osuus konsernin liikevaihdosta
oli 2 %, ja yhtiössä työskenteli
keskimäärin 292 (272) henkilöä.
Liettua
Lääkemyynti Liettuassa jatkoi
vahvaa kasvuaan ensimmäisellä neljänneksellä 2006.
IMS Healthin tilastojen mukaan lääkemyynti
kasvoi 20 % ja oli 97 miljoonaa euroa (PPP).
Kasvu johtui terveydenhoitopalveluiden
ja korvauskäytäntöjen kehittymisestä,
lääkkeiden hintojen noususta
ja keskimääräisten tulojen
lisääntymisestä. Tamron
markkinaosuus Liettuan lääketukkumarkkinoista
oli noin 19 %.
Tamro Liettuan liikevaihto oli 22 (20)
miljoonaa euroa, kasvua 10 %. UAB Tamron
osuus konsernin liikevaihdosta oli 2 %.
Liettuassa työskenteli keskimäärin
435 (378) henkilöä.
Puola
IMS Healthin tilastojen perusteella kokonaislääkemarkkinat
Puolassa kasvoivat tammi-huhtikuussa 3,6
% verrattuna edellisvuoden vastaavaan jaksoon
ja olivat arvoltaan noin 1 360 miljoonaa
euroa valmistajien nettohinnoin laskettuna.
Tamron keskimääräinen markkinaosuus
Puolan lääketukkumarkkinoilla,
joilla kilpailu on kovaa, oli noin 4 %.
Tamro Puolan liikevaihto helmi-huhtikuussa
oli 93 miljoonaa euroa, ja yhtiöissä työskenteli
keskimäärin 265 henkilöä.
Tamro MedLab
Tamro MedLab-ryhmän toiminta jakautuu
kahteen liiketoimintayksikköön:
Mediin ja Labiin. Med myy, markkinoi ja
jakelee tuotteita sairaaloille ja terveydenhuollon
laitoksille Pohjoismaissa sekä Baltiassa.
Lab puolestaan myy ja markkinoi laboratoriotarvikkeita
ja -laitteita Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa
teollisuudelle, tutkimuslaitoksille ja
laboratorioille
Tamro MedLabin liikevaihto helmi-huhtikuussa
oli 35 (32) miljoonaa euroa, kasvua 9 %
verrattuna edelliseen vuoteen. MedLab-ryhmän
osuus konsernin liikevaihdosta on 3 %,
ja yhtiössä työskentelee
keskimäärin 289 (270) henkilöä seitsemässä maassa.
Investoinnit
Konsernin bruttoinvestoinnit olivat helmi-huhtikuussa
6 (9) miljoonaa euroa eli jonkin verran
pienemmät kuin edellisen vuoden ensimmäisellä kaudella.
Investoinnit tehtiin pääasiassa
vähittäismyyntisektorille Norjaan
ja Latviaan. Lisäksi osa käynnissä olevasta
varaston laajennusprojektista Ruotsissa
kirjattiin investoinniksi ensimmäiselle
neljännekselle.
Rahoitus
Konsernin rahoitusasema pysyi vahvana.
Vapaa kassavirta oli vakaa, mikä johtui
hyvästä nettokäyttöpääoman
kehityksestä kauden lopussa.
Nettovelka, laskettuna vuosikertomuksessa
määritellyn kaavan mukaan korollisista
eristä, laski 43 (51) miljoonaan euroon
huhtikuun 2006 lopussa. Efektiivinen nettovelka,
sisältäen huhtikuun lopussa myydyt
184 (74) miljoonan euron saatavat korollisena
velkana, oli 227 (125) miljoonaa euroa
ja väheni selvästi tilikauden
2005/2006 lopusta, jolloin efektiivinen
nettovelka oli 259 miljoonaa euroa.
Varsinainen yhtiökokous hyväksyi
4. huhtikuuta hallituksen ehdotuksen jakaa
23 miljoonaa euroa osinkoina. Osinkojen
määrä on vähennetty
konsernin omasta pääomasta ja
se maksettiin 12. huhtikuuta.
Konsernin pääpankkien kanssa
tehdyn valmiusluottojärjestelyn käytettävissä oleva
vapaa limiitti huhtikuun lopussa oli 200
(200) miljoonaa euroa. Yhteenlaskettu vapaa
limiitti tanskalaisessa 1,050 miljoonan
Tanskan kruunun (141 miljoonaa euroa) ja
ruotsalaisessa 1,200 miljoonan Ruotsin
kruunun (129 miljoonaa euroa) arvopaperistamisohjelmissa
oli 71 (190) miljoonaa euroa.
Konsernin likvidit varat nousivat 17 (10)
miljoonaan euroon. Konsernin velkaantumisaste
laski 13 (15) %:iin ja omavaraisuusaste
26 (29) %:iin.
Vapaa kassavirta ja nettokäyttöpääoma
Ensimmäisen kauden vapaa kassavirta
oli vahva 79 (33) miljoonaa euroa, ja se
johtui pääasiassa hyvästä nettokäyttöpääoman
kehityksestä kauden lopussa. Muutos
myytyjen saatavien määrässä vaikutti
positiivisesti 8 miljoonaa euroa ensimmäisen
neljänneksen kassavirtaan. Liiketoiminnan
kassavirta ennen nettokäyttöpääoman
muutoksia ja investointeja parani edelleen
29 (26) miljoonaan euroon. Kassavirta nettokäyttöpääoman
muutoksesta oli 55 (15) miljoonaa euroa
ja nettoinvestointien määrä –6
(–8) miljoonaa euroa.
Tamro-konsernin nettokäyttöpääoma
oli negatiivinen –5 (72) miljoonaa
euroa, eli yhteenlaskettu nettokäyttöpääoma
179 (46) miljoonaa euroa oli vähemmän
kuin myydyt tilisaatavat 184 (74) miljoonaa
euroa.
Rahoituskulut
Konsernin nettorahoituskulut olivat helmi-huhtikuussa –2
(–1) miljoonaa euroa. Nettokorkokulut
olivat –2 (–1) miljoonaa euroa.
Valuuttakurssierot olivat jonkin verran
positiiviset ensimmäisellä neljänneksellä.
Rahoituskulujen nousu johtui pääasiassa
lisääntyneestä keskimääräisestä velkojen
määrästä ja aiempaa
korkeammasta korkotasosta. Ensimmäisellä neljänneksellä konsernin
rahoituskulut olivat alle 7 % liikevoitosta
ja alle 0,15 % konsernin liikevaihdosta.
Henkilöstö
Konsernin palveluksessa oli helmi-huhtikuussa
2006 keskimäärin 4 708 (4 107)
henkilöä.
Tamron yhtiökokouksen
päätökset
29.4.
Hallitukseen valittiin uudelleen kaikki
kuusi jäsentä. Tamron hallituksen
puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Dr.
Bernd Scheifele. Muiksi hallituksen jäseniksi
valittiin uudelleen Mikael von Frenckell,
Reimund Pohl, Dr. Reinhard Rupp, Dr. Lorenz
Näger ja Matti Elovaara.
Yhtiön
tilintarkastajiksi valittiin uudelleen
KHT-yhteisö Ernst & Young
Oy ja KHT-tilintarkastaja Anna-Maija Simola.
Tapahtumia katsauskauden jälkeen
Tamro Oyj ja CapManin hallinnoimat rahastot
ilmoittivat 1.6. kauppasopimuksen, jolla
liiketoimintayksikkö Tamro MedLab
siirtyy Tamro-konsernilta CapManin rahastojen
omistukseen. Kauppaan sisältyy koko
Tamro MedLabin liiketoiminta, ja kaupan
odotetaan toteutuvan heinäkuuhun 2006
mennessä. Kauppa vaatii toteutuakseen
kilpailuviranomaisten hyväksynnän.
Vuoden 2006 näkymät
Lääkkeiden tukkumarkkinat maissa,
joissa toimimme, kasvoivat noin 6 % kiinteillä
vaihtokursseilla laskettuna (CER) vuonna
2005. Vuonna 2006 odotamme kasvun hidastuvan
noin 5 %:iin (CER). Pohjoismaissa ennakoimme
markkinakasvun jäävän 4
%:iin tänä vuonna, pääosin
lääkkeiden hintojen laskun vuoksi.
Baltian maissa markkinoiden kasvu voidaan
todennäköisesti ilmoittaa kaksinumeroisena
lukuna myös vuonna 2006. Ennusteemme
Puolan markkinakasvuksi on noin 6 %. Tamron
lääketukkumyynti kasvaa
odotusten mukaan nopeammin kuin markkinat
keskimäärin vuonna 2006.
Tamro jatkaa kustannustehokkuuteen ja
asiakaslähtöisyyteen perustuvaa
strategiaansa laajentaen
samalla toimintaansa kasvaville markkinoille.
Pyrimme vastaamaan maltilliseen markkinakasvuun
ja kireään kilpailuun jatkuvalla
operatiivisten toimintojen tehostamisella
sekä aktiivisella liiketoiminnan kehittämisellä.
Näillä toimilla uskomme ylläpitävämme
liiketoiminnassa saavutetun kannattavuustason
myös tilikaudella
2006/2007. Liiketoiminnan tuloksen lisäksi
yhtiö ennakoi kirjaavansa kuluvan
tilikauden aikana myyntivoiton MedLab-divisioonan
myynnistä.
Osavuosikatsauksen
lukuja ei ole tilintarkastettu.
Tamro Oyj
Hallitus
Lisätietoja antavat:
Konsernijohtaja Jo Langmoen, puh. 020
445 4050
Talousjohtaja Juha Koponen, puh. 020 445
4041, 0400 507 307
Viestintäpäällikkö Niko
Palosuo, puh. 020 445 4001, 040 848 4001
TAMRO OYJ
|