Tamro ja yritysvastuu
Tämä on Tamron ensimmäinen yritysvastuuraportti. Yhtiön näkemyksen mukaan yritysvastuu kattaa toiminnan taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristölliset näkökulmat ja niiden vaikutuksen sidosryhmiin. Tamro on kehittänyt yritysvastuutoimintaa vuodesta 2008 lähtien, jolloin yhtiön kestävän kehityksen politiikka luotiin. Siitä lähtien Tamro on tehnyt töitä saadakseen eri toimintamarkkinoidensa sidosryhmät mukaan kehittämään raportointiprosessia.
Yritysvastuu on erottamaton osa Tamron jokapäiväistä toimintaa sidosryhmien kanssa. Yhtiö on avainasemassa niissä yhteisöissä, joissa se toimii. Tamrolla on tärkeä tehtävä: lääkkeiden turvallinen ja tehokas jakelu oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.
Kuljetuspäästöt muodostavat Tamron suurimman ympäristövaikutuksen. Lääkejakelussa ajetaan pitkiä matkoja kaikissa maissa. Tamro pyrkii optimoimaan jakelunsa, asettamaan järkevät tavoitteet ja ajan mittaan pienentämään toimintansa aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä. Jakeluketjun kehittäminen tavoitteiden mukaisesti lähivuosina edellyttää laajoja keskusteluja ja yhteistyötä sidosryhmien kanssa.
Euroopassa viranomaiset säätelevät lääkkeiden hintoja. Samaan aikaan lääketurvallisuuteen liittyvät asiat huolestuttavat monilla markkinoilla. Tamron tavoitteena on varmistaa, että virallinen lääkejakeluketju säilyy turvallisena ja luotettavana. Yhtiö noudattaa kaikessa toiminnassaan aina lakeja ja asetuksia. Tamro työskentelee tiiviissä yhteistyössä asiakkaidensa, viranomaisten ja muiden prosessissa mukana olevien sidosryhmiensä kanssa. Yhtiön kaikissa toimipisteissä on korostettava henkilöstön turvallisuuskoulutusta.
Yksi Tamron haasteista on varmistaa, että sen hankintaperiaatteet ovat kestävällä pohjalla ja että alihankkijat ymmärtävät tämän tärkeyden. Yhtiön liiketoimintayksiköiden on kehitettävä alihankkijoiden valintaan ja hyväksymiseen järjestelmällisiä keinoja, jotka pohjautuvat kestävään kehitykseen ja liiketoiminnan eettisiin periaatteisiin. Nämä tulee määritellä konsernitasolla. |