Rahoitusriskien
hallinta
Tamro-konsernin rahoitus- ja riskienhallintatoiminnot on keskitetty Tamro Finance Oy -nimiseen yhtiöön. Rahoitusyhtiö hoitaa konsernin varainhankintaa, likviditeetinhallintaa sekä valuutta- ja korkoriskienhallintaa. Lisäksi yhtiö huolehtii konsernitason vakuutussopimuksista. Liiketoimintayksiköt vastaavat paikallisesti näistä toiminnoista Tamro Finance Oy:n ohjeistuksen mukaisesti.
Riskienhallinnan tavoitteena on vähentää toiminnallisten riskien ja rahoitusriskien aiheuttamaa konsernin taloudellisen tuloksen vaihtelua ja lisätä sen ennustettavuutta.
Riskienhallintaa hoidetaan hallituksen hyväksymien periaatteiden (rahoituspolitiikan) mukaisesti.
Rahoitus ja likviditeetin hallinta
Tamro-konsernin rahoitus on turvattu monin eri tavoin. Konsernin päärahoituspankkien kanssa sovitut 160 miljoonan euron sitovat valmiusluottojärjestelyt tukevat 300 miljoonan euron ja 1 000 miljoonan Ruotsin kruunun (94 miljoonan euron) yritystodistusohjelmia. Neuvotteluja käydään näiden luottolimiittien uudistamiseksi lähikuukausina. Tamro-konsernin emoyhtiö PHOENIX on omalta osaltaan neuvottelemassa uudelleen pidempiaikaiset rahoitusjärjestelynsä.
Tamro-konsernilla on saatavien arvopaperistamisohjelmat, jotka ovat Ruotsissa suuruudeltaan 1 200 miljoonaa Ruotsin kruunua (113 miljoonaa euroa) ja Tanskassa 1 050 miljoonaa Tanskan kruunua (141 miljoonaa euroa). Joulukuun 2008 lopussa konsernin eläkevakuuttajalta nostettiin 30 miljoonan euron kuoletusohjelmallinen laina kolmeksi vuodeksi. Konsernilla on lisäksi käytettävissään lyhytaikaisia tililimiittejä.
Tamro-konsernin likviditeettiä hallitaan konsernitilijärjestelmillä. Ylimääräinen likviditeetti käytetään ensisijaisesti lyhytaikaisten korollisten luottojen takaisinmaksuun. Tamro Finance Oy sijoittaa jäljelle jääneen ylimääräisen likviditeetin hyväksyttyjen vastapuolien lyhytaikaisiin rahamarkkinainstrumentteihin. Sijoituslimiitit on määritelty rahoituspolitiikassa.
Valuutta- ja korkoriskin hallinta
Tamro-konsernin myynnin valuuttajakauma oli tilikaudella 2008/2009 seuraavanlainen: SEK 27 prosenttia (30 %), DKK 27 prosenttia (26 %), EUR 19 prosenttia (19 %), NOK 13 prosenttia (13 %), PLN 7 prosenttia (6 %) ja muut valuutat 6 prosenttia (6 %). Pohjoismaissa toimittajat kantavat mahdollisen valuuttariskin lähes poikkeuksetta. Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa valuuttariskin kantaa jossain määrin lääkkeiden jakelija tai tukkukauppa. Konsernin liiketoimintayksiköt vastaavat kaupallisista transaktioista muodostuvan valuuttariskin suojaamisesta. Tamro Finance Oy myöntää konsernin sisäiset lainat tytäryhtiöiden paikallisessa valuutassa. Tamro Finance Oy suojaa valuuttariskit rahoituspolitiikan mukaisesti.
Konsernin ulkomaisten tytäryhtiöiden omaa pääomaa ja oman pääoman ehtoisia lainoja ei suojata kurssivaihteluilta. Konsernin ulkomaisten tytäryhtiöiden omat pääomat ja oman pääoman ehtoiset lainat tilikauden 2008/2009 lopussa olivat yhteensä 520 (562) miljoonaa euroa. Pääomat jakautuivat eri valuuttojen kesken seuraavanlaisesti: NOK 34 prosenttia (31 %), DKK 24 prosenttia (28 %), SEK 25 prosenttia (25 %) ja muut valuutat 17 prosenttia (17 %).
Konsernin lyhytaikaisen rahoituksen rakenne vastaa hyvin taseessa olevien lyhytaikaisten saamisten elinikää. Kolmen vuoden kiinteäkorkoinen laina konsernin eläkevakuuttajalta laajentaa rahoituksen erääntymisrakennetta ja vähentää siten korkoriskiä.
Johdannaisinstrumentteja käytetään alla olevien liiketoimintariskien suojaamiseen. Käytettyjen johdannaisinstrumenttien tulee olla likvidejä ja tehokkaasti hinnoiteltuja markkinoilla. Johdannaissopimuksia tehdään vain luottokelpoisten vastapuolten kanssa. Konsernin avoimet johdannaisinstrumentit on esitetty taulukossa, joka on taseen ja tuloslaskelman liitetiedoissa. |