VUOSIKERTOMUS 2007/08
Tamro lyhyesti
Konserninjohtajan katsaus
Hallintoperiaatteet
  Konsernin johtoryhmä
Rahoitusriskien hallinta
Yhteiskuntavastuu
Henkilöstö
LIIKETOIMINTAYKSIKÖT
TILINPÄÄTÖS
Hallituksen toimintakertomus
  Hallitus
Konsernin tuloslaskelma
Konsernin tase
Konsernin rahoituslaskelma
Emoyhtiön tuloslaskelma
Emoyhtiön tase
Emoyhtiön rahoituslaskelma
Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet
Liitetiedot
Voitonjakoehdotus
Tilintarkastuskertomus
Tunnusluvut 2003-2007/08
Tunnuslukujen laskentakaavat
Kehitys neljännesvuosittain
Sivukartta/
Ladattavat tiedostot
 
 
 
  Index Etusivu
  Back Takaisin
  Info Info
  Print Tulosta

Hallituksen toimintakertomus 2006/07

Tilikaudella 2007/08 Tamro-konserni paransi tulostaan. Huolimatta kovasta kilpailusta, Tamro säilytti asemansa johtavana lääketukkuna Pohjoismaissa ja Baltiassa.

Toimintaympäristö ja markkinat

Lääkemarkkinat kasvoivat Pohjoismaissa voimakkaammin kuin parina edellisenä vuotena. Varsinkin sairaalasektori kehittyi vahvasti entistä nykyaikaisempien ja kalliimpien hoitomenetelmien käytön vuoksi. Tukkumyynnin marginaalit pysyivät hyvin alhaisella tasolla verrattuna lääkejakeluketjun muiden toimijoiden marginaaleihin. Eri maiden hallitukset tarkkailevat reseptilääkkeiden kulutusta ja pyrkivät hillitsemään kasvua hallinnollisilla toimenpiteillä.

Ruotsissa lääkemarkkinat kasvoivat 6,8 % edellisvuoteen verrattuna. Tähän vaikuttivat uusien lääkkeiden lisääntynyt käyttö ja ikääntyvän väestön tuomat muutokset lääkkeiden kulutukseen. Suunnitelmat Ruotsin apteekkijärjestelmän vapauttamiseksi julkistettiin tammikuussa 2008. Hallitus aloittaa lainmuutoksen laatimisen keväällä 2008 ja eduskunta tekee myöhemmin tänä vuonna päätöksensä laista.

Edellisvuoden negatiiviseen markkinakehitykseen verrattuna Suomen lääkemarkkinoiden 6,2 %:n kasvu, oli merkittävää. Tämä johtui pääasiassa sairaalasektorin voimakkaasta kasvusta.

Tanskan lääkemarkkinat kasvoivat 6,0 %. Kasvu sairaalasektorilla oli merkittävää uusien ja kalliimpien lääkkeiden lisääntyneen käytön vuoksi. Rinnakkaislääkkeiden osuus markkinoista kasvoi edelleen noin 50 prosenttiin. Myös rinnakkaistuonti on ollut verrattain korkeaa, yli 10 %, mutta sen odotetaan jäävän tälle tasolle.

Norjassa kasvu oli tasaisempaa ja hitaampaa kuin muissa Pohjoismaissa. Lääkemarkkinat kasvoivat 2 % edellisvuoteen verrattuna. Yleistä korvausjärjestelmää muutettiin useiden tuotteiden osalta. Rinnakkaislääkkeiden markkinaosuus on kasvanut huomattavasti. Samanaikaisesti rinnakkaislääkkeiden hintoja on laskettu niin kutsutun porrastetun hintamallin mukaisesti, mikä tuo valtiolle merkittäviä säästöjä.

Myös Baltiassa markkinakasvu jatkui. Virossa lääkemarkkinoiden kasvu oli 19 %, Latviassa 23 % ja Liettuassa 13 %. Lääkkeiden kulutus Baltian markkinoilla on edelleen tuntuvasti alemmalla tasolla kuin EU:ssa keskimäärin. Voimakas kasvu johtuu kuluttajien ostovoiman ja yhteiskunnan lääkekorvausten tason kasvusta, joka on silti maltillista verrattuna EU:n keskimääräiseen. Kasvuun vaikutti myös rinnakkaislääkkeiden alhainen markkinaosuus.

Puolassa lääkemarkkinat kasvoivat 10 %. Tukkukauppamarkkinoiden keskittyminen jatkui ja apteekkien lukumäärä lisääntyi edelleen, joskin hitaammin kuin vuotta aiemmin. Puolan apteekkilainsäädäntö rajoittaa liiketoiminnan kehittämistä.

Venäjällä kuluttajien parempi ostovoima ja valtion panostus lääkehuoltoon on jo useamman vuoden ajan näkynyt lääkkeiden kulutuksen kasvuna. Lääkemarkkinat kasvoivat kuitenkin maltillisesti, 5 % edellisvuoteen verrattuna. Tukku- ja vähittäiskaupan keskittyminen jatkui.

Tamro säilytti asemansa Pohjoismaiden johtavana lääketukkuna ja eräänä johtavista vähittäiskauppiaista. Yhtiön lääkkeiden tukkumyynti Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa kasvoi 6 %. Tamron markkinaosuus Pohjoismaiden tukkumyynnissä oli näin 54,8 %, mikä oli 1,2 prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisenä vuonna.

Tamro-konserni on osa Phoenix-konsernia.

Pääasialliset tapahtumat 2007/08

Merkittävä investointi Tamro Suomen Tampereen jakelukeskuksessa saatiin päätökseen. Investoinnin tarkoituksena on lisätä toiminnan tehokkuutta ja parantaa henkilöstön tilojen toimivuutta.

PHOENIX Pharma Polskan toimitusjohtajaksi nimitettiin Piotr Stopczyk syyskuussa 2007.

Tamro-konsernin viestintäjohtajaksi nimitettiin Terhi Kivinen marraskuussa 2007.

Taloudellinen kehitys 2007/08

Tamro-konsernin liikevaihto tilikaudella 2007/08 oli 5 605,2 (5 464,5) miljoonaa euroa, jossa on 2,6 % kasvua edellisvuoteen verrattuna

Tamro-konsernin liikevoitto oli 122,4 (117,4) miljoonaa euroa, ja liikevoittomarginaali 2,2 (2,1) %. Tilikauden voitto oli 88,8 (126,4) miljoona euroa sisältäen satunnaiset erät. Oman pääoman tuotto oli 25,1 (36,8) % ja omavaraisuusaste 26,4 (30,8) %. Edellisenä vuonna (2006/07) Tamro-konserni myi Tamro Medlab -ryhmän.

Rahoitus

Tilikautena 2007/08 Tamro-konsernin rahoitusasema säilyi edelleen vahvana.

Raportoitu nettovelka oli tilikauden lopussa 10,8 miljoonaa euroa (-2,5 miljoonaa euroa). Efektiivinen nettovelka tilivuoden lopussa, johon sisältyy tammikuussa myydyt 189,7 (190,7) miljoonan euron saatavat, oli 200,5 (188,2) miljoona euroa. Tilivuoden lopussa konsernin likvidit varat olivat 38,6 (55,2) miljoonaa euroa.Tilikauden päättyessä Tamro-konsernin pääpankkien kanssa tehtyjen valmiusluottojärjestelyjen käytettävissä oleva vapaa limiitti oli 200,0 (200,0) miljoonaa euroa ja arvopaperistamisohjelmissa oleva vapaa limiitti yhteensä 56,0 (56,0) miljoonaa euroa.

Tilikauden lopun erinomaisen likviditeettitilanteen ansiosta Tamron ylimääräinen yhtiökokous päätti jakaa lisäosinkoa 1,10 euroa osakkeelta, yhteensä 125,9 miljoonaa euroa. Osinko maksettiin tammikuussa 2008. Konsernin velkaantumisaste kasvoi edelliseen tilikauteen verrattuna ja oli 3,2 (-0,7) %.

Vapaa kassavirta ja nettokäyttöpääoma

Koko vuoden liiketoiminnan kassavirta oli 137,3 (118,2) miljoonaa euroa ennen muutoksia nettokäyttöpääomassa ja investoinneissa. Kassavirta nettokäyttöpääoman muutoksesta oli 11,5 (-6,7) miljoonaa euroa. Arvopaperistamisohjelman mukaiset saatavien myynnit säilyivät edellisen vuoden tasolla. Nettoinvestointien vaikutus kassavirtaan oli -31,8 (26,0) miljoonaa euroa negatiivinen, vertailuajankohdan nettoinvestoinneissa on otettu huomioon MedLab -ryhmän myynti. Tilikauden vapaa kassavirta oli 116,0 (152,0) miljoonaa euroa.

Rahoituskulut

Koko vuoden nettorahoituskulut 2007/08 olivat -1,9 (-6,2) miljoonaa euroa. Muutos rahoituskuluissa johtui kertaluontoisista eristä. Nettokorkokulut olivat -2,9 (-3,7) miljoonaa euroa, valuuttakurssierot olivat 0,7 (-0,2) miljoonaa euroa ja muut rahoituskulut ja -tuotot olivat 0,3 (-2,3) miljoonaa euroa.

Investoinnit ja yrityskaupat

Investoinnit ja liiketoimintaostot olivat 37,1 (32,8) miljoonaa euroa. Investointeja tehtiin pääasiassa jakelukeskuksen laajennukseen Suomessa ja vähittäiskauppasektorille Norjaan sekä Baltiaan. Tampereen jakelukeskuksen laajennus valmistui ja entistä tehokkaampi jakelukeskus otettiin käyttöön tilivuoden 2007/08 lopussa.

Muutoksia konsernirakenteessa

Konsernirakenteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia viime tilikauden aikana.

Henkilöstö ja organisaatio

Tilikauden 2007/08 aikana Tamro-konsernin palveluksessa oli keskimäärin 4 736 (4 693) henkilöä. Heistä 40 % työskenteli Norjassa, 13 % Tanskassa, 9 % Ruotsissa, 9 % Liettuassa, 7 % Suomessa, 8 % Latviassa, 8 % Puolassa ja 6 % Virossa.

Hallitus ja tilintarkastajat

Yhtiökokouksessa 28.3.2007 Tamron hallitukseen jäsenet valittiin uudelleen. Dr Bernd Scheifele valittiin uudelleen hallituksenpuheenjohtajaksi. Matti Elovaara, Mikael von Frenckell, Dr Lorenz Näger, Reimund Pohl sekä Dr Reinhard Rupp valittiin uudelleen hallituksen jäseniksi.

Yhtiön tilintarkastajiksi valittiin uudelleen KHT-yhteisö Ernst & Young Oy ja KHT-tilintarkastaja Anna-Maija Simola.

Tilikauden jälkeiset tapahtumat

Tilikauden päättymisen jälkeen ei tapahtunut mitään merkittävää.

Tulevaisuuden näkymät 2008/09

Ruotsia lukuun ottamatta Tamron tulevaisuuden näkymät säilyvät ennallaan. Suomessa viitehintajärjestelmän käyttöönotto tapahtunee vuoden 2009 alussa. Tämä saattaa vaikuttaa kasvuun negatiivisesti vuoden 2009 alusta eteenpäin. Pohjoismaisten markkinoiden odotetaan kasvavan 4–5 % tilikaudella 2008/09. Baltian markkinoiden kasvun odotetaan olevan noin 12 %:n tasolla.

Ruotsin apteekkimarkkinoiden vapautumisen kilpailulle odotetaan tapahtuvan tammikuussa 2009. Siirtymäajan arvioidaan kestävän noin 2–3 vuotta, jolloin myös Tamron täytyy olla joustava ja valmis omaksumaan erilaisia liiketoimintatapoja. Tämän jakson aikana investoinnit ovat mahdollisia.

Puolassa valtion omistamien tukkuliikkeiden yksityistäminen jatkuu ja lääkelakiin on odotettavissa lisää muutoksia. Virossa uusi lääkelaki vapauttaa vähittäismyyntipisteiden säännöstelyn, samalla kun Latviassa siirrytään vastakkaiseen suuntaan eli lääkelakiin tulee uusia rajoitteita. Mikäli rajoitukset Latviassa toteutuvat, sillä saattaa olla vaikutusta kilpailutilanteeseen ja järjestelmän tehokkuuteen. Laissa ehdotetaan, että vain apteekkarit voivat perustaa apteekkeja vuoden 2011 alusta lähtien.

Tamro-konserni jatkaa kustannustehokkuuteen ja asiakastyytyväisyyteen perustuvaa strategiaansa ja kustannusjohtajuuttaan kaikessa liiketoiminnassaan. Konserni jatkaa kasvumahdollisuuksien etsimistä olemassa olevilla markkinoilla sekä niiden ulkopuolella. Niillä markkinoilla missä se on mahdollista, Tamro laajentaa vähittäismyyntitoimintaansa. Pula ammattitaitoisesta apteekkihenkilöstöstä ja kova kilpailu työvoimasta ovat merkittäviä haasteita vähittäismarkkinapuolella ja uhkaavat Tamro-konsernin vakaata kasvua. Tamro odottaa operatiivisen kannattavuutensa paranevan edelliseen vuoteen verrattuna.

 
 
Liikevaihto yksiköittäin (milj. euroa) 11/07-1/08
2007
8-10
2007
5-7
2007
2-4
2007
2/07-1/08
2007
2/06-
1/07
2006
Muutos,
%
Tamro Ruotsi 407,3 425,6 423,4 429,4 1 685,7 1 708,3 -1,3
Tamro Tanska 401,2 378,6 390,7 355,6 1 526,1 1 334,8 14,3
Tamro Suomi 272,0 266,5 252,3 241,6 1 032,4 1 040,6 -0,8
Tamro Norja 200,1 193,9 195,2 176,3 765,5 723,2 5,8
Tamro Viro 18,9 17,1 17,3 17,1 70,4 60,1 17,1
Tamro Latvia 31,9 29,8 25,9 30,0 117,6 106,5 10,4
Tamro Liettua 26,9 25,1 23,8 25,7 101,5 103,9 -2,3
Tamro Puola 95,1 92,5 86,3 88,8 362,7 347,9 4,3
Tamro MedLab 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 61,2 -100,0
Muut ja sisäinen -14,8 -15,4 -14,3 -12,2 -56,7 -22,0 157,7
Yhteensä 1 438,6 1 413,7 1 400,6 1 352,3 5 605,2 5 464,5 2,6
               
Henkilöstö yksiköittäin, keskimäärin 11/07-1/08
2007
8-10
2007
5-7
2007
2-4
2007
2/07-1/08
2007
2/06-
1/07
2006
Muutos,
%
Tamro Ruotsi 438 462 457 428 444 440 0,9
Tamro Tanska 633 638 623 594 620 634 -2,2
Tamro Suomi 329 329 333 330 331 335 -1,2
Tamro Norja 1 939 1 925 1 906 1 855 1 905 1 803 5,7
Tamro Viro 293 286 277 269 281 270 4,1
Tamro Latvia 383 375 370 357 370 311 19,0
Tamro Liettua 395 402 405 408 402 422 -4,7
Tamro Puola 357 362 362 355 359 321 11,8
Tamro MedLab 0 0 0 0 0 133 -100,0
Muut 23 22 25 22 24 24 0,0
Henkilöstö yhteensä 4 790 4 801 4 758 4 618 4 736 4 693 0,9

Dr Bernd Scheifele
hallituksen puheenjohtaja,
Tamro Oyj
  Tamron verkkovuosikertomus 2007/08. Julkaistu 30.4.2008. Copyright © Tamro Oyj 2008. Kaikki oikeudet pidätetään.