|
Tamro Ruotsi
- liikevaihto 1 708 (1 536) miljoonaa euroa
- henkilöstö 440
- keskimääräinen markkinaosuus 52,6 %
Markkinakatsaus
Ruotsin lääkemarkkinoiden kasvu jatkui maltillisena 2006/07. Lääkemarkkinoiden kokonaismyynti oli 2 855 miljoonaa euroa apteekin ostohinnoin laskettuna (PPP), missä oli 4,5 % kasvua edellisvuoteen nähden. Verrattain alhainen kasvu johtui pääosin rinnakkaistuotteiden lisääntyneestä myynnistä.
Vuonna 2006/07 Tamro Ruotsin liikevaihto nousi 1 708 (1 536) miljoonaan euroon. Luku oli jonkin verran korkeampi kuin Ruotsin lääkemarkkinoiden keskimääräinen kokonaiskasvu.
Ruotsin hallitus tähtää monopoliasemassa olevan, valtion omistaman Apoteket AB:n hallitseman apteekkitoiminnan vapauttamiseen vuoteen 2009 mennessä, jotta yksityisten apteekkien perustaminen olisi mahdollista. Tätä varten on perustettu komissio, jonka tehtävänä on tutkia toteuttamisvaihtoehtoja ja Apoteket AB:n asemaa muutoksen jälkeen. Ensimmäinen osa tästä selvityksestä julkistetaan vuoden 2007 lopussa.
Selvityksen toinen osa valmistuu 1. huhtikuuta 2008 ja siinä käsitellään itsehoitolääkkeiden mahdollista vapauttamista päivittäistavarakauppoihin.
Huolimatta maltillisesta markkinakasvusta ja kireästä kilpailusta Tamro Ruotsi vahvisti asemaansa markkinajohtajana. Tamron keskimääräinen markkinaosuus kasvoi 52,6 (49,5) prosenttiin vuonna 2006, missä oli 3,1 prosenttia kasvua edellisvuodesta.
Tärkeimmät tapahtumat
Tammikuussa Tamro sai päätökseen Tukholman jakelukeskuksensa laajentamishankkeen. Keskusta laajennettiin 7 000 neliömetriä ja sekä jakelukeskus että varastonhallinta varustettiin korkeatasoisella teknologialla. Myös kylmätilojen ja narkoottisten aineiden varastoinnissa otettiin käyttöön alan edistyksellisintä teknologiaa. Investoinnin tavoitteena oli toiminnan laadun nostaminen entistä korkeammalle tasolle.
Tamro Ruotsi läpäisi myös ISO-standardien mukaisen, kolmivuosittain tapahtuvan laatu- ja ympäristöjärjestelmien uudelleenarvioinnin.
Näkymät vuodelle 2007/08
Ruotsin lääkemarkkinoiden kasvun ennakoidaan oleva neljän prosentin luokkaa, mikä on hieman alle vuoden 2006 tason.
Käynnissä oleva Ruotsin apteekkimonopolia koskeva selvitys sekä apteekkitoiminnan vapautumiseen liittyvät keskustelut ovat alan kuluvan vuoden pääaiheita. Tamro Ruotsi seuraa tarkasti päätöksentekoa ja tekee kaiken tarvittavan varmistaakseen asemansa ja kannattavuutensa paikallisilla markkinoilla – huolimatta siitä, mihin lopputulokseen monopolikeskustelu johtaa.
Avainluvut
| |
2006/07 |
2005/06 |
Muutos |
| Liikevaihto, miljoonaa euroa |
1 708,3 |
1 536,3 |
11,2 % |
| Henkilöstö keskimäärin |
440 |
448 |
-1,8 % |
|