VUOSIKERTOMUS 2005
  Vuosi lyhyesti
  Konserninjohtajan katsaus
  Hallintoperiaatteet
  Rahoitusriskien hallinta
  Yhteiskuntavastuu
LIIKETOIMINTAYKSIKÖT
TILINPÄÄTÖS
Hallituksen toimintakertomus
 
  Hallitus
  Konsernin tuloslaskelma
  Konsernin tase
  Konsernin rahoituslaskelma
  Emoyhtiön tuloslaskelma
  Emoyhtiön tase
  Emoyhtiön rahoituslaskelma
  Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet
  Liitetiedot
  Voitonjakoehdotus
  Tilintarkastuskertomus
  Tunnusluvut 2001-2005
  Tunnuslukujen laskentakaavat
  Kehitys neljännesvuosittain
  Sivukartta/
Ladattavat tiedostot
   
In English

Hallituksen toimintakertomus 2005/2006

Tamro-konsernin toiminta jatkui vakaana koko tilikauden 2005/2006. Vuotta leimasi jälleen maltillinen markkinakasvu ja kova kilpailu markkinaosuuksista, mutta haasteeseen vastattiin keskittymällä pitkäjänteisesti kustannustehokkuuteen, asiakkaisiin ja toiminnan kehittämiseen.

Tilikauden aikana Tamro laajensi toimintaansa useilla yritysostoilla erityisesti Baltian maissa.

Toimintaympäristö ja markkinat

Lääkemarkkinoiden kasvu Pohjoismaissa on viimeisten kolmen vuoden aikana ollut viiden prosentin luokkaa kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna (CER). Pitkän aikavälin kehityssuunnat jatkuivat vuonna 2005: lääkkeiden hinnat laskivat lisääntyneen kilpailun myötä ja yhä useamman tuotteiden patenttisuojan päättyessä, mikä edelleen lisäsi rinnakkaislääkkeiden käyttöä.

Ikääntyvän väestön lisääntyvät tarpeet ja uudet hoitomuodot ovat markkinakasvun perusta. Viranomaiset pyrkivät kuitenkin hidastamaan kasvavia lääkemenoja hallinnollisilla toimenpiteillä, esimerkiksi kiristämällä korvauskäytäntöjä ja tarkistamalla hintoja.

Vuonna 2005 kokonaislääkemarkkinat Pohjoismaissa kasvoivat 5,3 % (CER) 7,3 miljardiin euroon apteekin ostohinnoin laskettuna (PPP). Kasvu jakautui epätasaisesti maiden välillä. Lääkemyynti kasvoi eniten Suomessa, 6,8 %, ja vähiten Norjassa, keskimäärin 2 %. Norjassa kasvua hillitsivät kustannuksia leikkaavat toimenpiteet ja porrastetun hintajärjestelmän yhä laajempi soveltaminen rinnakkaislääkkeisiin. Ruotsin markkinat toipuivat kaksi prosenttiyksikköä 4,3 prosentin kasvuun ja Tanskassa lääkkeiden tukkumyynti kasvoi 5,8 %.

Tamro paransi edelleen asemaansa Pohjoismaisilla lääketukkumarkkinoilla, mikä johtui pitkälti myynnin kasvusta Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Tamron lääkkeiden tukkumyynti Pohjoismaissa kasvoi 8 % (CER) 3 616 miljoonaan euroon (PPP). Tämän seurauksena Tamron keskimääräinen markkinaosuus lääkkeiden tukkumyynnissä Pohjoismaissa kasvoi edellisvuodesta 1,5 prosenttiyksikköä 52,3 prosenttiin.

Baltian maiden lääkemarkkinoiden tukkumyynti oli 604 miljoonaan euroa (PPP), ylittäen edellisvuoden myynnin 13 prosentilla eli 71 miljoonalla eurolla (CER). Viime vuosien suhteellisen nopeasta kasvusta huolimatta lääkkeiden käyttö Baltiassa on edelleen merkittävästi alle Pohjoismaiden tai EU:n keskitason. Lääkemyynnin kasvu oli suurinta Liettuassa, jota seurasi Latvia ja Viro. Virossa kasvu oli poikkeuksellisen hidasta viime vuonna.

Tilivuoden 2005/2006 liikevaihto ja tulos

Tamro-konsernin liikevaihto tilikaudella 2005/2006 oli 4 857 miljoonaa euroa, jossa on 8 % kasvua kalenterivuoden 2004 myyntiin verrattuna (4 488 miljoonaa euroa). Liikevaihto kasvoi useiden vähittäiskaupan yritysostojen kautta Baltiassa ja Norjassa, Danpleje A/S:n ostolla Tanskassa ja uusien jakelusopimuksien ansiosta Ruotsissa ja Suomessa (Sanofi-Aventis).

Konsolidoitu liikevoitto oli 117 (93) miljoonaa euroa, ja liikevoittomarginaali oli 2,4 (1,9) %. Tuloksen kasvu johtui pääosin hyvästä myynnistä Norjassa, vakaasta myynnin kasvusta useissa maissa ja tiukasta liiketoiminta- ja rahoituskulujen seurannasta. Tulos sisältää kertaluonteisen myyntivoiton 7 miljoonaa euroa kiinteistön myynnistä Tanskassa. Konsernin varsinaisen toiminnan tulos ennen veroja oli 111 (89) miljoonaa euroa. Sijoitetun pääoman tuotto oli 28 (19) %, kun taas oman pääoman tuotto kasvoi 25 (16) prosenttiin.

Rahoitus

Tamro-konsernin vakaa operatiivinen tuloskunto lisäsi konsernin velkakapasiteettia ja mahdollisti Tamron liiketoimintojen edelleen laajentamisen.

Suomen yritystodistusohjelmaa kasvatettiin 200 miljoonasta 300 miljoonaan euroon ja samalla liikkeeseenlaskija vaihdettiin Tamro Oyj:stä Tamro Finance Oy:hyn. Tamro Finance Oy:n liikkeellelaskemat yritystodistukset ovat Tamro Oyj:n takaamia.

Tamro-konsernin pääpankkien kanssa tehtyjen valmisluottojärjestelyjen käytettävissä oleva vapaa limiitti oli tilikauden päättyessä 200 (200) miljoonaa euroa. Järjestely turvasi rahoituksen saatavuuden keskimäärin vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi eteenpäin. Vapaa limiitti 1,050 miljoonan Tanskan kruunun (141 miljoonaa euroa) ja 1,200 miljoonan Ruotsin kruunun (130 miljoonaa euroa) arvopaperistamisohjelmissa oli yhteensä 67 (124) miljoonaa euroa.

Konsernin rahoitusasema säilyi vakaana koko tilikauden ajan. Nettovelka taseessa oli 83,0 (60,1) miljoonaa euroa vuoden lopussa. Efektiivinen nettovelka, johon sisältyy tammikuussa myydyt 176,3 (133,1) miljoonan euron myyntisaatavat, oli yhteensä 259,2 (193,2) miljoonaa euroa. 21 miljoonan euron osinko maksettiin huhtikuussa ja 101 miljoonan euron osinko elokuussa 2005. Keskimääräinen efektiivinen nettovelka vuonna 2005/2006 oli 254 (165) miljoonaa euroa.

Konsernin likvidit varat supistuivat 9,9 (13,2) miljoonaan euroon. Konsernin velkaantumisaste oli 26,4 (17,0) prosenttia ja omavaraisuusaste laski 29,8 (33,6) prosenttiin. Efektiivisen nettovelan suhde EBITDA:an oli tilikauden lopussa 1,7.

Vapaa kassavirta ja nettokäyttöpääoma

Tilikauden kassavirta oli 95,1 (101,5) miljoonaa euroa. Liiketoiminnan kassavirta ennen nettokäyttöpääoman muutosta ja investointeja oli 116,8 (107,7) miljoonaa euroa ja enemmän kuin 13 kuukauden kassavirta viime tilikaudella. Kassavirta nettokäyttöpääoman muutoksesta oli 32,7 (56,5) miljoonaa euroa. Muutos myytyjen saatavien määrässä vaikutti 43,2 (58,9) miljoonaa euroa positiivisesti raportoituun kassavirtaan. Nettoinvestoinnit olivat -54,4 (-62,7) miljoonaa euroa. Nettokäyttöpääoma laski 48,3 (85,6) miljoonaan euroon. Lasku oli vähemmän kuin myytyjen saatavien määrä lisäys ja siten efektiivinen nettokäyttöpääoma kasvoi hieman 224,6 (218,7) miljoonaan euroon.

Rahoituskulut

Konsernin nettorahoituskulut olivat -5,7 (-4,0) miljoonaa euroa tilikaudella 2005/2006. Nousu muodostui pääasiassa korkeammasta keskimääräisestä efektiivisen nettovelan määrästä ja tilikauden lopulla osittain myös korkeammista koroista. Valuuttakurssierot olivat 0.3 (0,3) miljoonaa euroa ja muut rahoituskulut ja -tuotot olivat 0,0 (-0,3) miljoonaa euroa. Rahoituksen kokonaiskustannus-prosentti pysyi samana kuin edellisellä tilikaudella 2,24 (2,24) %.

Ulkomaan valuuttoihin liittyvät riskit ja valuuttojen muuntoerät

Pääosa konsernin myynnistä tapahtuu paikallisissa valuutoissa. Liikevaihdon valuuttajakauma oli: Ruotsin kruunu 33 (34) %, Tanskan kruunu 25 (24) %, euro 22 (22) %, Norjan kruunu 15 (14) % ja Latvian lati, Liettuan liti ja Viron kruunu yhteensä 5 (6) %.

Pääosa konsernin ostoista tapahtuu myös paikallisessa valuutassa. Vain 3 (4) %, eli 136 (163) miljoona euroa ostoista sisältää valuuttariskiä. Näiden ostojen jakauma oli seuraava: euro 89 (89) %, USA:n dollari 6 (5) % ja muut valuutat yhteensä 5 (6) %.

Ulkomaisten tytäryhtiöiden omat pääomat ja pääomaehtoiset lainat olivat suuruudeltaan 519 (442) miljoonaa euroa tilikauden lopussa 31.1.2006. Ulkomaisten pääomien valuutta jakauma oli tilikauden lopussa seuraava; Norjan kruunuissa 40 (39) %, Ruotsin kruunuissa 25 (27) %, Tanskan kruunuissa 25 (23) %, ja muissa valuutoissa 10 (11) %. Ulkomaisten tytäryhtiöiden omien pääomien ja pääomaehtoisten lainojen muuntoerot olivat +1,4 (+1,8) miljoonaa euroa tilikauden 2005/2006 aikana. Muuntoerot on kirjattu suoraan konsernin omaan pääomaan.

Arvio toiminnan riskeistä ja epävarmuustekijöistä

Yhtiön toimintaan liittyy strategisia ja liiketoiminnallisia riskejä, joista korostuvat viranomaisten suorittamat lainsäädännölliset ja hallinnolliset toimenpiteet. Liiketoimintaan liittyviin riskeihin kuuluvat muutokset kilpailutilanteessa, IT-järjestelmien vakaa toimivuus sekä kuljetusinfrastruktuurin saatavuus.

Valuuttakurssi- ja muita rahoitusriskejä hoidetaan konsernin rahoituspolitiikan mukaisesti. Lisätietoja rahoitusriskeistä ja niiden hallinnasta on saatavissa tilinpäätöksen rahoitusriskien hallinta -osiosta.

Investoinnit ja yrityskaupat

Investoinnit ja yrityskaupat olivat 71,8 (64,1) miljoonaa euroa, eli jonkin verran korkeammat kuin edellisellä 13 kuukauden tilikaudella ja noin kaksi kertaa poistojen verran. Investointeja tehtiin pääasiassa vähittäiskauppasektorille Norjaan, Viroon ja Liettuaan. Tamro MedLab investoi ostamalla Danpleje A/S:n, joka on aktiivinen toimija Tanskan terveydenhuoltomarkkinoilla.

Tamro-konserni allekirjoitti sopimuksen omistusosuutensa nostamiseksi Venäjän kolmanneksi suurimmassa lääkkeiden tukkukaupassa ZAO Rostassa 18 prosentista 42,5 prosenttiin osakepääomasta. Kaupalle odotetaan Venäjän kilpailuviranomaisten hyväksyntää huhtikuussa.

Muutoksia konsernirakenteessa

Tilikautta 2005/2006 leimasivat useat yritysostot.

Tanskassa Tamro MedLab allekirjoitti 26. lokakuuta 2005 sopimuksen, jolla se osti Danpleje A/S:n, maan toiseksi suurimman kotisairaanhoidon terveydenhoitotarvikkeita tarjoavan yrityksen. Danpleje A/S konsolidoitiin kokonaisuudessaan konsernilukuihin marraskuusta 2005 alkaen.

Norjassa Tamro laajensi johtavaa asemaansa lääkkeiden vähittäismyynnissä useilla apteekkiostoilla vuoden aikana. Nyt Apokjedenin Apotek1 -ketjussa on 218 apteekkia, ja Tamro-konsernin omistus Apokjedenistä on saavuttanut 100 % (99,34 %) osuuden.

Virossa Tamro jatkoi asemansa vahvistamista vähittäiskaupassa ostamalla useita apteekkeja. Tamron apteekkiketjuun Apteek1 kuuluu 185 apteekkia ja se on markkinoiden toiseksi suurin.

Sijoitukset vähittäiskauppaan jatkuivat myös Latviassa, missä useat apteekit liittyivät Tamron Gimenes Aptieka -ketjuun. Omistus- ja yhteistyösopimuksien kautta Tamrolla on nyt 20 prosentin osuus Latvian vähittäiskauppamarkkinoista.

Liettuassa Tamro jatkoi laajentumistaan vähittäiskauppaan ostamalla Ramuciu Vaistine
-apteekkiketjun lokakuussa 2005 ja useampia pienempiä apteekkiyhtiöitä vuoden aikana. Tamron Seimos Vaistine -apteekkiketjuun Liettuassa kuuluu nyt 88 omaa apteekkia.

29.11. Tamro-konserni ilmoitti laajentavansa lääketukkutoimintansa Puolaan. Liiketoimintavastuu siirtyi Tamrolle sen emoyhtiöltä Phoenix Groupilta. Tamro ostaa 277 henkilöä työllistävän Phoenix Pharma Polska Sp. z o.o. -yhtiön, jonka vuosittainen liikevaihto on 145 miljoonaa euroa. Yhtiö konsolidoitiin Tamro-konserniin uuden tilikauden alusta 1.2.2006 lähtien.

Hallitus ja tilintarkastajat

Yhtiökokouksessa 3. toukokuuta 2005 valittiin Tamron hallitukseen kuusi jäsentä. Dr Bernd Scheifele valittiin uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi. Mikael von Frenckell, Reimund Pohl, Dr Lorenz Näger sekä Matti Elovaara valittiin uudelleen hallituksen jäseniksi. Phoenix-konsernin talousjohtaja Dr. Reinhard Rupp valittiin uutena hallituksen jäseneksi.

Yhtiön tilintarkastajiksi valittiin uudelleen KHT-yhteisö Ernst & Young Oy ja KHT-tilintarkastaja Anna-Maija Simola.

Tilikauden jälkeiset tapahtumat

Maaliskuun 27. päivä Tamro ilmoitti puolalaisen prewholesale-lääketukkuri FarmPlus Sp z o.o:n ostosta Mediplus Incorporated -yhtiöltä. 250 miljoonan euron liikevaihtoa tekevä FarmPlus parantaa merkittävästi Tamron asemaa Puolassa ja edesauttaa entistä parempien palvelujen tarjoamista asiakkaille.

Tulevaisuuden näkymät 2006/2007

Lääkkeiden tukkumarkkinat liiketoimintamaissamme kasvoivat noin 6 % kiinteillä vaihtokursseilla laskettuna (CER) vuonna 2005. Vuonna 2006 odotamme kasvun hidastuvan noin viiteen prosenttiin (CER).

Pohjoismaissa odotamme markkinakasvun jäävän 4 prosenttiin tänä vuonna, pääosin lääkkeiden hintojen laskun vuoksi. Kokonaismarkkinakasvun Baltian maissa odotetaan jatkuvan kaksinumeroisena myös vuonna 2006. Ennusteemme Puolan markkinakasvuksi on noin 6 %.

Tamron lääketukkumyynnin odotamme kasvavan keskimääräistä markkinakasvua nopeammin vuonna 2006. Laajentuminen Puolaan luo pitkän aikavälin kasvumahdollisuuksia.

Tamro jatkaa kustannustehokkuuteen ja asiakaskeskeisyyteen perustuvaa strategiaansa laajentaen samalla toimintaansa kasvaville markkinoille. Pyrimme vastaamaan maltilliseen markkinakasvuun ja kireään kilpailuun jatkuvalla operatiivisten toimintojen tehostamisella sekä aktiivisella liiketoiminnan kehityksellä. Näillä toimenpiteillä uskomme ylläpitävämme saavutetun kannattavuustason myös tilikaudella 2006/2007.

 
 
Liikevaihto yksiköittäin (milj. euroa) 11/05-1/06
2005
8-10
2005
5-7
2005
2-4
2005
2/05-1/06
2005
1-13
2004
Muutos,
%
Tamro Ruotsi 396,1 376,7 368,9 394,6 1 536,3 1 616,0 -4,9
Tamro Tanska 321,4 305,6 310,9 293,0 1 230,9 1 219,7 0,9
Tamro Suomi 275,9 271,3 250,9 241,0 1 039,1 984,3 5,6
Tamro Norja 187,2 179,7 176,1 156,5 699,5 676,8 3,4
Tamro Viro 14,6 13,4 13,1 13,8 54,9 53,3 3,0
Tamro Latvia 23,4 22,2 19,0 22,4 87,0 95,6 -9,0
Tamro Liettua 23,1 19,8 20,5 20,2 83,6 88,6 -5,6
Tamro MedLab 39,5 31,4 29,8 31,8 132,5 133,8 -1,0
Muut ja sisäinen -1,8 -1,9 -1,7 -1,6 -7,0 -11,4 -38,6
Yhteensä 1 279,4 1 218,2 1 187,5 1 171,7 4 856,8 4 856,7 0,0
               
Henkilöstö yksiköittäin 11/05-1/06
2005
8-10
2005
5-7
2005
2-4
2005
2/05-1/06
2005
1-13
2004
Muutos,
%
Tamro Ruotsi 433 470 468 438 448 468 -4,3
Tamro Tanska 617 619 614 604 614 621 -1,1
Tamro Suomi 330 336 345 321 332 320 3,8
Tamro Norja 1,698 1,687 1,625 1,589 1,650 1,527 8,1
Tamro Viro 210 203 209 213 209 164 27,4
Tamro Latvia 282 276 273 272 276 274 0,7
Tamro Liettua 425 407 389 378 397 251 58,2
Tamro MedLab 285 269 268 270 274 263 4,2
Muut 22 23 22 22 23 21 9,5
Henkilöstö yhteensä 4 302 4 290 4 213 4 107 4 223 3 909 8,0

Dr Bernd Scheifele
Hallituksen puheenjohtaja,
Tamro Oyj
 

 

  Tamron verkkovuosikertomus 2005/2006. Julkaistu 11.5.2006. Copyright © Tamro Corporation 2006. Kaikki oikeudet pidätetään.