|
Konsernijohtajan katsaus
Osakkeenomistajille
 |
| Jo Langmoen |
Koko kuluneen toimintavuoden aikana, ensimmäisestä
neljänneksestä alkaen, Tamro alensi vuoden 2003
markkinakasvun ennustettaan. Samanaikaisesti Tamron liikevaihto
osoitti samaa alenevaa suuntausta. Lääkemarkkinoiden kasvun
hidastuminen johtui pääosin rinnakkaistuotteiden
lisääntyneestä käytöstä ja
joidenkin merkittävien tuotteiden patenttien päättymisestä, joka johti huomattaviin
hinnanalennuksiin.
Tamro onnistui markkinakasvun alenemisesta huolimatta parantaa
tulostaan merkittävästi edellisvuoteen verrattuna.
Konsernin tulos ennen veroja nousi yli 69 miljoonaan ja tulos
osaketta kohden oli 0,41 euroa (+ 0,26 %).
Pohjoismaisten lääkemarkkinoiden kasvu hidastui
huomattavasti edellisvuoden 8-10 prosentin tasosta 2-6 prosentin
tasolle eri toimintamaissa, joka johti keskimääräiseen
neljän prosentin kasvuun Pohjoismaissa.
Lisäksi vuosi 2003 toi mukanaan muutoksia, joilla oli
vaikutusta Tamron asemaan pörssiyhtiönä.
Tamron omistajarakenne muuttui
Muutokset alkoivat elokuussa, kun pääomistaja PHOENIX-konserni
teki sopimuksen 13.8.2003 osakekaupasta, jonka toteuduttua
Ruotsin apteekkimonopolin, Apoteket AB:n, omistus Tamrosta
siirtyi PHOENIXille. Osakekauppa laukaisi Tamron yhtiöjärjestyksen
mukaisen lunastusvelvollisuuden ja PHOENIX ilmoitti tekevänsä
Tamron kaikkia osakkeita ja optio-oikeuksia koskevan arvopaperimarkkinalain
mukaisen lunastustarjouksen. Vuoden lopussa PHOENIXin omistus
Tamrosta oli 99 %.
Asema Euroopan markkina-alueella muuttui näiden toimenpiteiden
johdosta, kun Tamrosta tuli PHOENIX-konsernin tytäryhtiö.
Tamron rooli pörssiyhtiönä tulee muuttumaan,
mutta Tamron liiketoiminta ja asema omalla toimialueellaan
Pohjoismaissa ja Baltiassa jatkuu entisellään. Tamro
on johtava lääkejakelija Pohjoismaissa 47 prosentin
markkinaosuudellaan.
Pyrimme jatkuvasti parantamaan toimintaamme
Tamron jatkuva työ paremman markkina-aseman ja kannattavuuden
saavuttamiseksi kaikissa liiketoimintayksiköissään
johti muutoksiin johdossa. Vuoden 2004 alussa Ruotsiin nimitettiin
uusi toimitusjohtaja, jolla on pitkä kokemus alalta.
Myös Latviassa ja Liettuassa aloitti uusi johto. Nämä
muutokset ovat selkeä esimerkki yhä vaativammasta
roolista, joka asetetaan lääketukkuyhtiöille
ja vähittäismyyjille logistiikkaketjussa, jossa
tuotteita ja palveluita tarjotaan teollisuudelta apteekeille
ja kuluttajille.
Lääkejakelijan, joka on ketjussa välittävä
linkki, on koko ajan oltava tietoinen siitä, mitä
ketjun molemmissa päissä tapahtuu sekä reagoitava
vuosi vuodelta aiemmin ja nopeammin. Lähtökohta
strategiselle liiketoiminnallemme on jatkuva toimintatapojen
vertailu. Tästä toiminnasta Tamro-konserni saa kiittää
suurinta omistajaansa PHOENIXia. Joskus suuretkin leikkaukset
ovat tarpeellisia, kuten saatoimme todeta yli vuosi sitten
Suomessa, viime vuonna
Norjassa ja nyt maaliskuussa 2004 Ruotsissa.
Vaikka lääkejakelu on paikallista toimintaa ja
jokaiselle liiketoimintayksikölle on tärkeää
tuntea oma toiminta-alueensa, on erittäin tärkeää
– jopa ratkaisevaa – että seuraamme tarkasti
yleiseurooppalaisia suuntauksia liiketoiminnassamme. Tamron
uusi asema tärkeänä osana Euroopan toiseksi
suurinta lääketukkuria, PHOENIX-konsernia, suo meille
erinomaiset mahdollisuudet ja erottaa Tamron olennaisesti
paikallisista kilpailijoistaan. Meillä on mahdollisuus
seurata läheltä maailmanlaajuisia suuntauksia ja
olemme paremmassa asemassa kohtaamaan tulevia haasteita.
Kiitos työntekijöille ja yhteistyökumppaneille
Kuten voimme lukea verkkovuosikertomuksesta, Tamrolle vuosi
2003 oli menestyksellinen ja tässä onkin hyvä
tilaisuus kiittää sekä työntekijöitä
että yhteistyökumppaneita tuesta menestyksen saavuttamisessa.
Konsernin tulos heijastaa toimintaamme liiketoimintayksiköissä
ja vuonna 2003 useimmat niistä osoittivat paranevaa kannattavuutta
verrattuna edellisvuoteen. Eniten tulostaan paransi Norja.
Tulevaisuuden näkymät
Tamro aloittaa vuoden 2004 maltillisin odotuksin koskien
markkinakasvua. Kilpailukykymme ja kannattavuutemme parantuminen
saavutetaan pääasiassa kuluja vähentämällä.
Tämän johdosta meidän tulee kiinnittää
huomiota tehokkuustavoitteisiin kuluvan vuoden aikana ja samalla
seuraamme huolellisesti viranomaisten toimintaa markkinoillamme,
varsinkin Ruotsissa, sillä viranomaistoimenpiteet saattavat
muuttaa helposti liiketoimintamme perusrakennetta.
|