|
Nomeco
- Lääkemyynnin voimakas kasvu Tanskassa jatkui.
- Nomecon liikevaihto kertomusvuonna nousi 919,8 (852,5)
miljoonaan euroon.
- Nomeco keskittyy vuonna 2002 Kööpenhaminan toimipisteiden
tehokkuuden parantamiseen.
Toimintaympäristö ja markkinat
Lääkemyynnin voimakas kasvu Tanskassa jatkui. Lääketukkukauppojen
yhteenlaskettu myynti kasvoi 9,4 % ja oli yhteensä 900 miljoonaan
euroa tukkuhinnoin laskettuna.
Kertomusvuoden aikana Tanskassa toteutettiin useita lainsäädännöllisiä
muutoksia, joilla oli merkittävä vaikutus lääketukkukaupan
toimintaan.
Sopimus hintojen jäädyttämisestä päättyi heinäkuun alussa.
Terveysministeriön ja lääketeollisuusliiton neuvottelut johtivat
lääkkeiden hintatason korjaukseen. Lääkkeiden hinnat Tanskassa
vastaavat nyt Pohjois-Euroopan keskimääräisiä hintoja eikä
vertailussa ole enää mukana Etelä-Euroopan halvemman hintatason
maita. Kolmannen vuosineljänneksen aikana hintataso muuttui
uusien vertailuhintojen mukaiseksi. Lisäksi markkinoille tuli
uusia ja kalliimpia tuotteita. Nämä tekijät vaikuttivat yhdessä
siihen, että markkinoiden kasvu oli voimakkaampaa kuin mitä
alkuvuodesta 2001 ennustettiin.
Lokakuun alusta eräiden ns. vapaakauppatuotteiden myynti
tuli mahdolliseksi muuallakin kuin apteekeissa. Sallittu tuotevalikoima
kattaa noin 400 tuotetta. Apteekkien vapaakauppatuotteiden
myynnissä ei näkynyt loppuvuodesta merkittäviä muutoksia,
lukuun ottamatta nikotiinivalmisteiden myyntiä. Edelleen on
olemassa riski, että näiden valmisteiden saatavuuden helpottuminen
lisää lääkkeiden kulutusta, mikä ei ole toivottu eikä tavoiteltu
seuraus lakimuutoksesta.
Toiminta ja taloudellinen tulos
Nomecon liikevoitto parani edellisvuodesta.
Vuoden 2000 heinäkuusta lähtien lääketukut ovat voineet myöntää
kustannussidonnaisia alennuksia apteekeille. Tanskan viranomaisten
arviot noin 60 miljoonan Tanskan kruunun suuruisesta alennustasosta
ovat osoittautuneet oikeiksi. Tukkukaupat eivät ole pystyneet
kompensoimaan kaikkia alennuksia kustannussäästöillä, mikä
vaikutti alan kannattavuuteen kertomusvuoden aikana.
Vuoden 2001 alussa Nomeco myi omistamansa Bang & Tegnerin
osakkeet Tanskan Apteekkariliiton omistamalle Apotekernes
A/S -yhtiölle.
Keväällä 2001 Nomecolle myönnettiin ISO 9001 -laatusertifikaatti.
Sertifikaatin auditointiin käytettiin koko organisaatiossa
paljon aikaa, mutta toisaalta laatusertifikaatti voimistaa
entisestään Nomecon vahvaa laatumielikuvaa.
Koko kertomusvuoden ajan yhtiön apteekkidivisioona on kehittänyt
apteekkien varastojen optimointipalvelua, VMI (Vendor Managed
Inventory) -ohjelmistoa. Palvelu täydentää siinä mukana olevin
apteekkien varaston automaattisesti ilman varsinaisen tilauksen
tekemistä. Palvelu on saavuttanut Nomecon asiakkaiden keskuudessa
runsaasti mielenkiintoa.
Vuoden 2002 näkymät
Nomecon tuloskehitys on voimakkaasti yhteydessä lainsäädännöllisiin
toimenpiteisiin, jotka kohdistuvat niin apteekkien toimintaedellytyksiin
kuin myös lääkkeiden hintatasoon. Tulokseen vaikuttavat lisäksi
myös kaikki lääkekulutuksen kasvun hillitsemiseen tähtäävät
toimet. Näissä tekijöissä ei ole näköpiirissä muutoksia. Nomeco
keskittyy vuonna 2002 Kööpenhaminan toimipisteen tehokkuuden
parantamiseen.
|