- Suomessa lääkkeiden kokonaismarkkinat kasvoivat 12,1 %.
- Tamro Suomen liikevaihto oli 672,2 (681,8) miljoonaa euroa.
- Vuoden 2002 tärkeimpänä tavoitteena Tamro Suomessa on
tehokkuuden lisääminen ja palvelun laadun vakauttaminen
korkealle tasolle.
Toimintaympäristö ja markkinat
Suomessa lääkkeiden kokonaismarkkinat kasvoivat 12,1 %. Lääketukkukaupan
yhteenlaskettu myynti tukkuhinnoin oli 1 294 miljoonaa euroa
ja kilpailutilanne jatkui kireänä. Tamron osuus tukkukauppojen
yhteenlasketusta lääkemyynnistä supistui alle 50 prosenttiin,
mutta Tamro Suomen asema markkinajohtajana säilyi selkeästi.
Vuoden loppupuolella sosiaali- ja terveysministeriö käynnisti
kansallisen lääkestrategian valmistelun. Valmistelussa esille
noussevat ainakin lääkehoidon kustannukset ja rahoitus, lääkkeiden
saatavuus ja jakelujärjestelmä sekä tietotekniikan hyödyntäminen
lääkehuollossa.
Toiminta ja taloudellinen tulos
Kertomusvuoden aikana jatkettiin lääketeollisuuden kanssa
kuutta merkittävää yhteistyösopimusta ja menetettiin yksi
huomattava kumppani, jonka vaikutus näkyy vuoden 2002 aikana.
Tamro Suomen muutosprosessi jatkui kertomusvuonna. Edellisvuonna
käyttöönotettuun toiminnanohjausjärjestelmään tehtiin maaliskuussa
tekninen päivitys, joka lisäsi järjestelmän eurovalmiutta
ja paransi sen vakautta ja hallittavuutta. Tamro Suomen siirtyminen
euroon sujui hallitusti.
Suurin logistinen muutos oli Tampereen aluepalvelukeskuksen
valmistuminen ja sen vaiheittain aloitettu käyttöönotto kesäkuussa.
Aiempi jakelukeskus suljettiin elokuun lopussa. Uuden palvelukeskuksen
toimitusvolyymien nosto aiheutti kuitenkin ennakoimattomia
teknisiä ongelmia ja suunniteltujen jatkomuutosten aikataulu
siirtyi. Suunniteltujen toimien viivästyminen aiheutti muissa
palvelukeskuksissa mm. ylimääräisiä työvoimakustannuksia,
jotka tekivät tyhjäksi edellisenä vuonna toteutettujen henkilöstösupistusten
kustannushyödyn. Tämä käänsi yhtiön tuloksen tappiolliseksi
kolmannen vuosineljänneksen aikana ja vaikutti merkittävästi
koko vuoden tulokseen.
Tamro Suomen varastot jaettiin kesällä kahteen erilliseen
varastoon: Tamrotalon keskusvarastoon ja aluepalvelukeskusten
jakeluvarastoihin. Varastotoimintojen selkiyttäminen helpottaa
varastoarvojen seurantaa.
Tamro Suomeen kuuluva Pharmakon-yksikkö markkinoi apteekkien
ja luontaistuotekauppojen valikoimissa olevia terveyden, puhtauden
ja kauneuden tuotteita. Pharmakonin myynti pysyi edellisen
vuoden tasolla.
Yliopiston apteekin kanssa solmittiin laaja yhteistyösopimus,
joka koskee tiettyjen monikanavatuotteiden ja Pharmakonin
edustuksessa olevien tuotteiden myyntiä. Sopimus on uudistettu
ja sen kattavuutta on laajennettu vuonna 2002.
Organisaatiomuutos
Jorma Turunen nimitettiin sekä Tamron Suomen lääketukkukaupan
että Tamro MedLab -ryhmän toimitusjohtajaksi 14.12.2001 lähtien.
Lisäksi konsernin logistiikkajohtaja Stefan Pflug nimitettiin
myös Tamro Suomen logistiikkajohtajaksi.
Vuoden 2002 näkymät
Lääkemarkkinoiden odotetaan kehittyvän edelleen suotuisasti,
mutta lääketukkukaupan kireä kilpailu jatkuu. Vuoden 2002
tärkeimpänä tavoitteena Tamro Suomessa on tehokkuuden lisääminen
ja palvelun laadun vakauttaminen korkealle tasolle. YT-neuvottelut
Tamro Suomen jakelutoimintojen ja asiakaspalvelun keskittämisestä
Tampereelle ja suunnitelman mukaisesta työvoiman vähentämisestä
käynnistyivät tammikuussa 2002.
|